Mistä huokaus kumpuaa

Siinä käy niin, että väsymys alkaa tuntua soluissa. Sohva ja sänky tuntuvat parhailta. Ulkoilu vähenee, ellei jopa lopu. Pulla on suorastaan pakko. Ja sitten on se ontto huokaus, joka lopulta paljastaa. 

Tuttu kaveri on taas täällä. Stressi. Kuinka helppoa onkaan antautua vietäväksi. Tarttua väsymykseen ja uhrautua sohvalle. Seurata huokauksia.

Sohva tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Eikä ole ollenkaan tapaistani olla vahva ja viisas, ja ryhtyä taistoon sellaista vastaan. Toimia ennen kuin se veisi mukanaan. Miten se edes tehdään? En tiennyt, vaikka olen lukenut varmasti tuhat ja sata naistenlehteä aiheesta plus kirjat päälle. Ei sellaista sitten muista, kun olisi oikea hetki.

Jostain sain kirkkaan ajatuksen. Aivan kuin olisin sen ihan itse keksinyt ja kukaan muu ei. Lähde lenkille. Jäljelle jäi vain joka toinen huokaus.

Juoksua ja porkkanoita

Vaikka kestätyö ei ollutkaan mitä mukavinta, niin parasta ehdottomasti oli kaupan päälle saatu hyvä kunto. Ylimääräiset karisivat huomaamatta. Niinpä. Miten voi olla, ettei huomaakaan?
Niin kuitenkin kävi. Oli aikamoista hikijumppaa se työ välillä. Aamuherätys klo 5.10 taas aiheutti sen, että tv + iltakarkit jäivät pois. Jotain hyvääkin siis.

Tuloksena on nyt löysiä farkkuja ja reipas kunto. Siitä on siis tietysti hyvä pitää kiinni. Niinpä eilen suuntasin juoksukenkäkaupoille. Palkaksi ja porkkanaksi.

Ensimmäinen harjoitus takana ja mahtavalta tuntui. Mitenkä sitä nyt malttaisi pitää välipäiviä?

Ja porkkanoista puheenollen. Korjasin eilen juhlallisesti oman ensimmäisen satoni talteen. Sitä ei millään voi käsittää, miten niin pienestä yksittäisestä siemenestä voi kasvaa jotain näin maukasta. Ja sitäkään ei käsitä, että osasin. Taidetaan nauttia raakana koko sato.