verantaremonttia

Hei olenko nyt taas täällä! 

Yhtäkkiä tämä tuntuu taas hyvältä tavalta tyhjentää päätä. En oikeastaan edes tiedä paljonko minulla on enää lukijoita, mutta kun tuntuu olevan ajatuksia. 

 Sitähän sanotaan, että asu vuosi ja tutustu taloon. Uutta kotia on asuttu nyt kaksi vuotta, joten tutuiksi on kai tultu. Uskalsimme aloittaa remontin. Parempi kuitenkin aloittaa pienestä ja varmistaa omat voimat.

Lasiverannalla, (kuten yhä pikkuaulassa ja keittiössäkin) oli (kammottava) korkkilaattalattia. Jotakin marmorikuvioitua muovimaton näköistä. Remontti koskee nyt lasiverantaa. Matto irtosi palapalalta ja alta löytyi kaunis ja leveä lankku! Raot tukittiin rimoilla. Näyttää ehkä helpolta, mutta rakovälien paksuudet vaihteli 40 cm:n matkalta. Kova homma, johon minulla ei ollut mitään osuutta.

Seinisssä on sormipaneelia, josta pidämme.  Se sopii taloon ja on kauniin värinen. Oikeastaan remontin alle pääsee nyt vain lattia ja kynnykset. Aiemmin seinien vierillä kulki kiinteä kaapisto, joka hus heivattiin.

Jonkinlaisen taikatempun soisi myös meidän perheen eteiskäyttäytymiselle. Lasiveranta on iso, joten ahtautta ei voida syyttää. Naulakkotilaa on reilusti, myös jokaiselle löytyy oma kori asusteille. Mutta ei. Sama sotku edessä joka päivä. Kiitettävästi itsekin osallistun sotkun luontiin. Taikuri tule jo!

aarteita

Olen löytänyt kaksi aarretta. 

Kullankeltaiset ilahduttavat suuresti vastaan tullessaan. Enkä oikeastaan tiedä miksi. En ole mikään sienestäjä ja näidenkin kohdalla jouduin miettimään, että onkohan ne niitä. En ole juurikaan niistä mitään laittanut, enkä ole ollenkaan varma, että tulisi hyvää. 

Onko se sitten kansalaisperinne, että niiden näkeminen ilahduttaa. Suuria onnistumisen tunteita koin myös pakastaessani tuota puolen desin saalistani. Nyt aarteita on omassa pakastimessani. Mikäs sen mukavampaa.

Toinen aarre ilahduttaa vielä enemmän.

Jokainen neuloja tietää, mikä tunne syntyy, kun täydelliseen malliin löytyy täydellisen sopiva lanka.
Enkä kyllä tajua, miksi en ole aiemmin tutustunut suomenlampaan villaan. Olen ihastunut suuresti sen raakaan tuntumaan ja aitoon tuoksuun. Pohjolan fiilis näkyy valmiissa pinnassa ja harmaiden sävyt houkuttelevat.

Sen voi jo haistaa

Kesä on toki mukavaa ja helppoa aikaa, en minä sitä kiellä. Mutta syksyssä on enemmän taikaa. Värit, kirpeys ja luonnon antimet vetoavat. Jokin jännittävä ja uusi väreilee ilmassa. Inspiraatiokin elää voimakkaimmin. 

Tänä kesänä en ollut ehtinyt antaa vielä syksylle ajatusta, kun se äkkiä arvaamatta tulvahti monin aistein mieleeni. Näin houkuttelevan värisiä lankoja paikallisessa liikkeessä. Vatsaa kouraisi, kun ajattelin, että kohta nuo värit ovat täällä.

Perjantai aamulla aikaisin syksy oli jo ilmassakin. Puen jo villatakin ylle.

Lampaanvillaa!

On tässä kesän aikana saatu jo valmiiksikin asti neulomisia. Kuvien lupiineista voi päätellä, että kuvat ovat muutaman viikon takaisia. Tyttärestä voi päätellä, että hän on kohta kolme.

Mutta valmis neule siis pääasia. Ihanaista pehmeää Hienoa. Pakkohan sitä oli neuleeksi kokeilla, ja koska se oli niin kivaa iholla, niin omakin pääsi puikoille.

Malli: sekoitus monista (dropsia yms.)
Lanka: Hieno
Puikot: 3,5 mm
napit: kookosnappeja

Uutta ja mullistavaa neulomisessani on, että olen irtaantunut alpakasta ja näköjään siirtynyt lampaanvillaan. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin sen suosio olisikin kuin olisi kasvamassa. Jee!
Tarjonta ainakin lisääntyy kokoajan ja vähemmän villaa päätyy poltettavaksi.

Eilinen

Kuinka monta kertaa olenkaan ottanut kuvia, ladannut koneelle, pohtinut mielessä tekstiä ja puff. Kadottanut rohkeuden. Sinne leijuu minnelie, eikä ole tuntunut palaavan. 

Nyt kuitenkin halusin olla edes hitusen rohkeampi ja laittaa palan eilisestä talteen.

Sain nimittäin kukan ja sain kotileipomon keksejä. Ja kaksi neulovaa vierasta!

Ja voi, kuinka se on kivaa neuloa yhdessä. Olla kiinnostunut samoista neuleasioista. Tietää samoja blogeja ja lankakauppoja. Sellainen kiva eilinen.