leluja ja leikkejä

Toisinaan iltaisin, kun uni ei saavu, pohdin kummallisia asioita. Niinkuin vaikka eilen mietein suruissani, että mitä lastenkalusteita nykytuotannosta on jäljellä 30-vuoden kuluttua. Mitä jää perinnöksi niistä ikealaisista ja hellokityistä. Poden myös jonkinlaista lelukriisiä. Seulasta ei tahdo mennä mitään läpi, enkä oikein edes tiedä millä 2-vuotiaat yleensä leikkii. 

Tänään kuitenkin onnisti. Kerttu sai nukenvaunut. Oih! kiljaisi äitinsä. 50-luvulta, puuta, kumia ja metallia.  50-vuotiaat vaunut ja hyvin kulkevat. 

Legot ovat peräisin omasta lapsuudestani. Kerttu rakentaa hiirenkoloja ja laittaa ukkeleita nukkumaan. En edes tiedä mikä näissä on ikäsuositus, tuskin ainakaan kaksi.

Joskus mainitsinkin lapsemme lukuinnokkuudesta. Se vain kasvaa kokoajan. "Äiti pois, minä lukeen nyt!" Tämä on harrastus jota tuen kaikin keinoin. Luen, kun pyydetään, annan oman rauhan, kun pyydetään (tai käsketään).

Olen pitänyt lelumäärää aika pienenä. Säilön osan ja vaihtelen välillä. Top kolmeen kuuluu aina kuitenkin kirjat, legot ja vesivärit. Muut kiinnostaa joskus hetken. Siis lelut. Asia erikseen on kaikki äidin ja isin järkevät (=tärkeät). Mitä pienempiä, sen kiinnostavampia.
Ja en tiedä, mistä johtuu, mutta itselleni tulee hyvä mieli, kun näen, että lapsi keksii itse lelunsa ja leikkinsä.

uusi sivu

Proseminaari valmis! Yksi vaihe ylitetty. Toinen vaihe jätetään hautomoon, siellä sen on hyvä kypsyä päätökseksi. Ja juuri sopivasti (lue: pitkällisen mielikuvaharjoittelun tuloksena) avautui uusi sivu. Sain uuden työn! Saan tehdä sitä kotona. Etätyö siis. Hihkun intoa.

Kaiken kunniaksi laitoin työpöydän järjestykseen ja ojennukseen. Sekaan hieman vihreää ja pärekorilöytö kirppikseltä. Vielä hankintoina jokin paperilokerikko ja luovia taukoja varten kässäkori. Tästä on hyvä aloittaa

pieniä neuleita

Tämä viikko on ollut pitkä, eikä suinkaan kepeä. Yksi meistä on sairas ja poissa kotoa. Huoneet kaikuu tyhjyyttä ja aika madaltaa. Onneksi on neulominen, siihen on helppo tukeutua. Kiitos hänelle, joka sen loi. 

Lapselle Thorpe. Kirjailin siihen pöllön(siis oikeasti etupuolelle). Pöllöt ovat hänen(kin) suosikkeja. 

Tämän neulelehden kuvat ovat ihastuttavia ja lastenneulemallit syötäviä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan onnistuneita, vaikka lanka voisi olla jotain muutakin. 

Itselle tein Smooth edgen. Ja tykkään kyllä valtavasti. Lanka on omasta varastosta ja totuuden nimissä, kuuluu erittäin hyvin säilöttyihin ihka ensimmäisiin nettitilauksiini vuodelta 2006. Rowanspun Arania, jo lopetettua. Vuosikertalankaa siis. 

Ensimmäisen päivän kivat

Tänään siivotaan kaikki punainen pois ja toivotetaan valo ja vihreä sisään. Halutaan tehdä hieman toisin, uudella tavalla. Uskotaan, että niin on hyvä aloittaa uusi vuosi.

Ensimmäinen smoothie sisälsi banaania, maustamatonta jugurttia ja ananasmehua. Raikasta ja virkistävää. Juuri sitä, mitä tänään kaipasi.

Lapsi pitää lukemisesta. Lukee jakuvasti. Iltaisin ainakin tunnin ennen kuin nukahtaa. Vuosi lopetettiin yhteisillä lukumaratooneilla. Asuimme koko perhe vuoden viimeisen viikon sohvalla ja luimme kukin omiamme. 

3 + 1 lupausta

Uusi vuosi vihertää jo. Tapani mukaan lupaan asioita. Jostain syystä olisin keksinyt kokonaisen listan kivoja luvattavia asioita, mutta tyydyin aluksi kolmeen johon lisäsin vielä yhden. 

1. Opettelen ulkoilemaan pimeässä.

Pimeä on luultavasti vain tekosyy vähäiseen ulkoiluhaluttomuuteeni. Huolestuttavaa kuitenkin on,       miten tämä vähäinen ulkoilu alkaa näkyä ja tuntua olemuksessa. Aion tarttua tähän syyhyn tehokeinoin, joista tehokkaimmaksi keksin lahjonnan. Inhimillisyys ennenkaikkea!

2. Aloitan taas aktiivisen smoothie-juomien teon.

Tämä hiipui jossain vaiheessa pois, eikä ole palautunut. Nyt haluan taas hedelmiä ja vitamiineja.

3. Puolitan kahvikupit.

On alkanut tökkiä se, että kahvia ei oikeastaan tule enää nautittua. Kahvista on tullut tarve, eikä se aina edes maistu. Aluksi kupposet puolikkaiksi. 

Viime viikot ja tulevat kolme kuluvat kandin tutkielmaa tehdessä. Kivaa on ollut oikeassa arkistossa, saan tutkia vanhoja valokuvia ja tehdä kirjoitustyötä kotona.

Uuteen kalenteriin valitsin taas kuvan Toastin jostain vanhasta kuvastosta. Kuva kertoo siitä, kun tänä vuonna asiat menevät omiin lokeroihinsa nätteihin riveihin. Sisäkannessa piilee aarrekartta tulevalle vuodelle.

Lupaus 4.
Herättelen tämän blogin henkiin. Koska haluan.

Olen neulonut!

Inspiroiduin aivan valtavasti Tampereen messuilta. Neuloosi vie mennessään, niin että kohisee. Mutta kaikesta huolimatta olen pysytellyt pienissä neuleissa, jotta on edes toivoa valmiista ihanista. 

Ja, voi miten näistä valmiista nautiskelee. Erityisesti siksi, että on taas päässyt hieman vaativimpien töiden lumoon. Sillä tavalla vaativampiin, että pitää keskittyä kerroksiin, silmukkamääriin ja kuvioihin. 

Malli: Drops 

Lanka: Manu, BC Garn (vajaa kerä)

Puikot: 8 mm

Aivan ihana alpakka-lanka! Kevyt ja lämpöinen. Mallista en nyt niin tiedä, mutta tärkeämpää taisi olla lanka ja tekeminen. Ja se, että sain uuden pipon. 

Tänään vihdoin saatiin riemuita lumesta. Isi pyöritteli pallot, etsi nenän ja kertoi huolella, että "joo näin tehdään lumiukko, mistäs silmät saatais, ei nyt pysy multapaakut, no etsitään nenä, noin, nyt sillä on nenä. Valmis, hieno lumiukko!"

Ja yksi nanosekunti myöhemmin! Noin, valmis! Tokaisi tytär reippaana, kun lumiukon tallasi.

Mistä lankani ostan

Olen viime aikoina pohtinut kaikkea neulomiseen liittyvää paljon. Tikrun eilinen postaus, sai taas ajatukseni pyörimään. Yksi kestopuheenaihe neulojien keskuudessa on ollut lankavalinta. Marketista vai liikkeestä? 

Oma filosofiani kaikessa ostamisessa perustuu siihen, mihin haluan rahani antaa. Halusin ostaa ylläolevan -aivan ihanan- kirjan pienyrittäjältä, en suurelta ketjulta. 

Koen tärkeämmäksi antaa rahani pienelle yrittäjälle, vaikka maksaisi euron tai pari enemmän.
Pidän siitä, että saan palvelua. Maksan siitäkin hyvästä mielellään euron tai pari enemmän. Markettien lankaosastolla en ole kuunaan nähnyt palvelua.

Jos euroni käyvät vähiin, niin ostan vähemmän. Puran vanhoja ja tyhjennän varastojani. 

Minusta on tärkeää, että Suomessa on pieniä lankaliikkeitä. Minulle on tärkeää että, täällä on mahdollista ostaa erikoisia laatuja ja tavata asiantuntijoita. Kun vien euroni pieneen liikkeeseen, niin annan, enkä siis menetä. Olisin varmasti saanut grammoina enemmän, jos olisin käynyt marketissa. Mutta kun haluan, että jokaikinen pieni lankayrittäjä pysyy täällä! Käsinvärjäreistä puhumattakaan!

Näin siis toimin itse. Näillä perusteilla. Ja minulla on sellainen kutina, että neulomisbuumi on vasta alussa ja elää parhaillaan voimakasta muutosvaihetta...


Kuvien langat sekä kirja ostettu Tampereen kädentaitomessuilta Tityyltä ja Lankaidealta. Omaa osastoamme voi kurkkia täältä.

hidas lento

Arki on kulkenut omassa rytmissään tuttuun tapaansa. Olen kuluttanut parhaani mukaan tuota sohvan nurkkaa. Lukenut ja välillä neulonut. Käynyt luennoilla, leikkinyt legoilla ja taas lukenut.

Olen niitä ihmisiä, jotka eivät kaipaa arkeensa mitään erikoista toimintaa. Oleilu, jutustelu ja pannukakku silloin tällöin riittää hyvin. Parasta on tuttu rytmi, josta lapsi läsnäolollaan pitää huolen. Kokeilimme yksi viikonloppu Misterin kanssa irrotella ja elää rytmittömästi. Tuloksena oli ärtymystä ja levottomuutta. Totesimme yhteen ääneen, että tarkka rytmi sopii meille.

Olen monissa asioissa hyvin hidas, luontainen rytmini taitaa olla hidas. Minua ei kuitenkaan tarvitse odottaa, osaan varata toimintoihini aikaa.  Ja kykenen kyllä ripeyteenkin, mutta en ole silloin omillani. Olen nähnyt kun muut neulovat, enkä voi kuin ihmetellä sitä tikkujen suhinaa. Laitankin tänne joskus videon omasta neulonta tahdistani. Tahtini on hyvin hidas.

Nämä lapaset on kuitenkin tarkoitus saada valmiiksi ensi viikonlopuksi.

Läpi pimeyden

Pimeys yllättää aina. Miten pimeä voikaan olla näin pimeää. Miten sitä oikeesti jaksaa tämän läpi, mietin joka vuosi. Kuitenkin tein uhkarohkean teon ja jätin tutut droppini pois samalla, kun aloitin sen joogan. Päätin jaksaa.

Päätin myös samalla, että tämä pimeys mennään läpi nukkumisella, kasviksilla ja kaakaolla. Sekä riittävällä määrällä neulomista ja halauksia. Katsotaan, kuinka pitkälle päästään.

Kaakao.Tuo salainen kestoherkkuni jo lapsuudesta. Join sitä asuntovaunussa polvet pöytää vasten istuen. Ja kuinka monta mukillista kaatuikaan vihreälle buglee-sohvalle. Joskus lusikoin pelkkää jauhetta suoraan purkista, tai kaadoin vain tilkan maitoa sekaan ja tein kaakaotahnaa.

Muutettuani pois kotoa, en enää kehdannut juoda kaakaota. Ajattelin, että se on lasten juomaa. Eiväthän itsenäiset nuoret naiset juo kaakaota, vaan kahvia. Sitten tapasin Misterin, ja sillä olikin kotonaan O`boyta. Ostettiin seuraava ja sitä seuraava purkki.

Myöhemmin O`boy vaihtui sellaisiin pussikaakaoihin. Vähän aikuisempiin kai. Niitä tarjotaan synnytysosastollakin. Kun vauva tuli kotiin, kaakaot jäi. Kukaan ei enää muistanut tuoda kaupasta.

 Eilen viimeinkin ostin purkillisen. Uskon, että tämä taikajuoma auttaa pimeään, olkoon pimeys sitten kuinka syvää tahansa.

joogaa ja villasukkia

Olen tässä opiskeluvuosina hämmästellyt kaikenlaisia asioita, joita nyky-yliopisto-opiskelijalle tarjotaan. Siis sellaisia etuja, jotka tuntuu ihan huipuilta tällaiselle jo työelämässä olleelle. Kuten esimerkiksi naurettavan pienet hammaslääkärimaksut, lounas hinnat, kaikki terapia ja opintopsykologipalvelut jne.

Alkusyksystä tutkin liikuntaesitettä, mielessä jokin kiva jooga tai pilates kurssi. Ja mitä löytyikään. Joogakurssi, jonka teemana oli tietoinen läsnäolo stressinhallinnassa. Sinne siis!

Eilen oli ensimmäinen tunti. Parasta mitä opin, oli se, että sen ei pidä tuntua mitenkään erityiseltä. Ei pidä tuntua hyvältä, rentouttavalta, eikä pahalta tai huonolta. Mutta se saa tuntua kaikelta tuolta. Odotukset pois ja tehdään nyt vain niitä harjoituksia, kävi käsky.

Olen ollut ennenkin jos jonkinlaisilla hikihathaetno-joogakursseilla ja aina kyllästynyt muutaman kerran jälkeen, koska olo ei ollutkaan ihanan rentoutunut ja vetreä, niin kuin moni joogaaja on sanonut. Olen sitten ajatellut, että jooga ei sopinutkaan minulle. Ei helpottanut kireys niskassa, ja stressikin on.

Mutta nyt siis ei odoteta mitään, tehdään vain. Ja saa pitää villasukkiakin!