Uusi vuosi vihertää jo. Tapani mukaan lupaan asioita. Jostain syystä olisin keksinyt kokonaisen listan kivoja luvattavia asioita, mutta tyydyin aluksi kolmeen johon lisäsin vielä yhden.
1. Opettelen ulkoilemaan pimeässä.
Pimeä on luultavasti vain tekosyy vähäiseen ulkoiluhaluttomuuteeni. Huolestuttavaa kuitenkin on, miten tämä vähäinen ulkoilu alkaa näkyä ja tuntua olemuksessa. Aion tarttua tähän syyhyn tehokeinoin, joista tehokkaimmaksi keksin lahjonnan. Inhimillisyys ennenkaikkea!
2. Aloitan taas aktiivisen smoothie-juomien teon.
Tämä hiipui jossain vaiheessa pois, eikä ole palautunut. Nyt haluan taas hedelmiä ja vitamiineja.
3. Puolitan kahvikupit.
On alkanut tökkiä se, että kahvia ei oikeastaan tule enää nautittua. Kahvista on tullut tarve, eikä se aina edes maistu. Aluksi kupposet puolikkaiksi.
Viime viikot ja tulevat kolme kuluvat kandin tutkielmaa tehdessä. Kivaa on ollut oikeassa arkistossa, saan tutkia vanhoja valokuvia ja tehdä kirjoitustyötä kotona.
Uuteen kalenteriin valitsin taas kuvan Toastin jostain vanhasta kuvastosta. Kuva kertoo siitä, kun tänä vuonna asiat menevät omiin lokeroihinsa nätteihin riveihin. Sisäkannessa piilee aarrekartta tulevalle vuodelle.
Lupaus 4.
Herättelen tämän blogin henkiin. Koska haluan.
3 kommenttia:
Vähäinen ulkoiluhaluttomuushan on varsin positiivinen asia ;P Tsemppiä lupausten toteuttamiseen :) Ja hyvää uutta vuotta!
Onnellista uutta vuotta! Toivottavasti lupaukset onnistuvat ja tuovat mukanaan hyvää mieltä. Ihana tuo kalenterin kansikuva!
Hyvää uutta vuotta myös! On kiva blogi sinulla. :) Mitäs olet ollut Macbook pro:sta mieltä? Itsellä ollut jo kohta kolme kuukautta ja olen enemmänkin kuin tyytyväinen. <3
Lähetä kommentti