7.1.2012

pieniä neuleita


Tämä viikko on ollut pitkä, eikä suinkaan kepeä. Yksi meistä on sairas ja poissa kotoa. Huoneet kaikuu tyhjyyttä ja aika madaltaa. Onneksi on neulominen, siihen on helppo tukeutua. Kiitos hänelle, joka sen loi. 




Lapselle Thorpe. Kirjailin siihen pöllön(siis oikeasti etupuolelle). Pöllöt ovat hänen(kin) suosikkeja. 
Tämän neulelehden kuvat ovat ihastuttavia ja lastenneulemallit syötäviä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan onnistuneita, vaikka lanka voisi olla jotain muutakin. 




Itselle tein Smooth edgen. Ja tykkään kyllä valtavasti. Lanka on omasta varastosta ja totuuden nimissä, kuuluu erittäin hyvin säilöttyihin ihka ensimmäisiin nettitilauksiini vuodelta 2006. Rowanspun Arania, jo lopetettua. Vuosikertalankaa siis. 

1.1.2012

Ensimmäisen päivän kivat


Tänään siivotaan kaikki punainen pois ja toivotetaan valo ja vihreä sisään. Halutaan tehdä hieman toisin, uudella tavalla. Uskotaan, että niin on hyvä aloittaa uusi vuosi.



Ensimmäinen smoothie sisälsi banaania, maustamatonta jugurttia ja ananasmehua. Raikasta ja virkistävää. Juuri sitä, mitä tänään kaipasi.




Lapsi pitää lukemisesta. Lukee jakuvasti. Iltaisin ainakin tunnin ennen kuin nukahtaa. Vuosi lopetettiin yhteisillä lukumaratooneilla. Asuimme koko perhe vuoden viimeisen viikon sohvalla ja luimme kukin omiamme.